Tutkimusta ja bloggailua

Systeemisyys luo tilaa arkiluovalle yhteisihmettelylle

Dorte Nielsen ja Sarah Thurber pohtivat luovan ajattelun piirteitä hienossa kirjassaan “The secret of the highly creative thinker”. Kirja on innostava ja kompakti kuvaus luovasta ajattelusta. Mitä yhteistä luovalla ja systeemisellä ajattelulla on?

Eräs luovan ajattelun tärkeä piirre Nielsenin ja Thurberin (2020) mukaan on divergentti ajattelu. Se on horisontin laajentamista, monien optioiden luomista, ideoiden yhdistelyä, villienkin mahdollisuuksien maalailua. Divergenssi on kytkeytymistä moniin mahdollisuuksiin. Sen vastakohta, konvergenssi puolestaan on ajattelun rajaamista, pyrkimystä objektiivisuuteen ja valintojen tekemistä.

Molempia tarvitaan, mutta luovuudelle divergentti ajattelu on elinehto. Dorte Nielsen ja Sarah Thurber (2020) kuvaavat näitä ajattelutapoja suihku-suppilo-metaforan avulla. Divergenssin idea on ensin laajentaa ajattelua, antaa ideoiden ja ajatusten suihkuta vapaasti. Sitten ideoita ja ajatuksia ohjataan suppiloon, yhdessä arvioitavaksi ja puntaroitavaksi. Suppilosta tulevat sitten ajallaan ulos parhaimman tuntuiset ideat, joita voidaan lähteä testaamaan tosielämässä.

Kuvio 1: Suihku-suppilo-malli (Nielsen & Thurber 2020)

Miten tämä sitten liittyy systeemisyyteen? Siitä seuraavaksi.

Turvallisissa tiloissa mieli voi vaeltaa

Ranskankielen sana rechercer merkitsee tutkimista. Kirjaimellisesti se merkitsee ympäriinsä kuljeskelua, kiertelyä, vaeltelua. Tämä on ominaista myös systeemisyydelle ja sen serkuille, dialogisuudelle ja reflektiivisyydelle.

Systeemisessä, dialogisessa ja reflektiivisessä lähestymistavassa yhteistä on, että ilmiöitä tutkitaan, jotta päästään avaamaan uusia näkökulmia, tavoittamaan aiemmin sanoittamaton kokemus tai jäsentelemään kokemusta uusista näkökulmista.

Tutkimista ei näissä lähestymistavoissa kuitenkaan tehdä etukäteen lukituin tutkimusasetelmin, vaan luovemmin ja vapaammin, ympäriinsä kuljeskellen, ihmetellen, pysähtyen. Uudenlaiset ideat, näkökulmat ja mahdollisuudet syntyvät silloin kun ihmismielellä on rauhaa ja tilaa kuljeskella ympäriinsä, antaa ajatusten vaeltaa. Kokemuksista uskalletaan kertoa kun ilmapiiri on turvallinen ja vastaanottava.

Neurobiologisesti divergentissä, systeemisessä, dialogisessa ja reflektiivisessä ajattelussa yhteistä on se, että ne kaikki ovat ajattelun ja vuorovaikutuksen tapoja, jotka kutsuvat asioiden pohtimiseen mukaan aivojen koko kapasiteetin. Vapaasti assosioiva ajattelu kytkee päälle aivojen tuhannet mahdolliset yhteydet, sen sijaan että kulkisimme tuttua, lineaarista ja loogista, mutta kapeaa polkua pitkin tutusta premissistä kohti tuttuja ratkaisuideoita.

Edellä kuvattu suihku-suppilo-malli kuvaa divergentin ja konvergentin ajattelun suhdetta. Jotta tällainen suihku-suppilo-malli olisi arjessa mahdollinen, tarvitaan ihmisten kesken joidenkin perustavien periaatteiden vahvistamista. Niistä tärkeimpiä on turvallisuus. Arkiluova, uusia näkökulmia avaava yhdessä ajattelu ei onnistu, jos pitää pelätä mitä muut ajattelevat. Tai jos on kiinni ajatuksessa, että ”minun on pakko keksiä tähän nyt ratkaisu, olenhan opettaja/rehtori/sosiaalityöntekijä..”. Siksi yhteisöissä onkin samalla mietittävä, mitä tarvitaan, jotta luottamus ja turvallisuus vahvistuvat, jotta arvosteleminen saadaan pois päältä, jotta ideat saavat lentää ja elää. Tarvitaan turvallisten yhteisajattelun tilojen ja kulttuurin luomista. Tämä on erityisesti johdon tehtävä, muidenkaan vastuuta unohtamatta.

Systeemisyys on luovaa ajattelua suhteista ja hyvinvoinnista

Systeeminen ajattelu on eräs divergentin ajattelun muoto, sen soveltamista ihmiselämään, suhteisiin ja hyvinvointiin.

Hyvinvointia tukevaan työskentelyyn sovellettuna yhteyksiä rakentava, luova ajattelu on vastalääkettä oire-, ongelma- ja palvelukeskeiselle ajattelulle. Systeeminen ajattelu on yhteyksien huomaamista ja tutkimista ja luovuuden lisäämistä uusia yhteyksiä rakentamalla. Sitä tarvitaan, kun eteen tulee jokin ihmiselämän haasteellinen ilmiö, joka näkyy ja vaikuttaa arjessa, mutta jota kukaan ei oikein ymmärrä.

Systeemiseen lähestymistapaan voi perehtyä kuka vain, kyse ei ole rakettitieteestä. Paras hyöty systeemisestä lähestymistavasta saadaan kuitenkin, kun siihen perehdytään yhteisönä ja kun sille luodaan tilaa ja aikaa yhdessä sopien. Tällaista tilaa ja aikaa olisi hyödyllistä raivata asiakkaiden kohtaamiseen, tiimien työhön, työpaikan kokouksiin ja moniammatillisiin kohtaamisiin.

Ihmiset ja yhteisöt, lapset, nuoret, heidän vanhempansa, kaverinsa ja muut läheiset, oma tiimi tai työryhmä ja verkoston jäsenet ovat systeemisen työskentelyn ohittamaton voimavara. Kun työskennellään systeemisesti, työskennellään aina myös yhteistoiminnallisesti.

Systeeminen yhteisö on oppiva yhteisö

Systeeminen ajattelu haastaa monet perinteiset ajattelutavat, kuten loogis-lineaarisen ongelmanratkaisun. Systeemisesti ajatteleva yhteisö ravistelee itseään tietoisesti irti kapean ajattelun kaavoista, totuttujen syy-seuraus-suhteiden toistelusta.

Lempeän itsekriittinen lähtöoletus on, että oma ajattelu on rajallista, että luultavasti asioista voisi ajatella monilla muillakin tavoilla. Systeemiseen ajatteluun havahtunut tunnistaa oman tarpeensa ajatella asioista avarammin. Hän tunnistaa myös, että tarvitsee toisia tässä avukseen. Hän kysyy itseltään toistamiseen: ”Millä kaikilla muilla tavoilla tästä voisi ajatella?” ja ”Millä muilla tavoilla me voisimme tätä yhdessä ymmärtää?”

Systeeminen ajattelu on läheistä sukua oppimiselle. Se on hyvin lähellä esimerkiksi transformatiivista oppimista, jossa uudistavan ajattelun kohteena on sekä tutkittava ilmiö, että oma suhteemme siihen. Systeeminen ajattelu lähtee liikkeelle ei-tietämisestä ja uteliaisuudesta. Arkea ja ilmiöitä olisi lähestyttävä kuin mysteeriä, jota emme ennestään tunne.

Uudenlainen ajattelu on tarpeen monenlaisissa arjen tilanteissa hyvinvointia tukevassa työssä, kouluissa, lastensuojelussa ja muuallakin. Sitä tarvitaan koska arjen jumitilanteet syntyvät usein ajattelun jumiutumisesta. Kun löytyy uusia tapoja ajatella asioista, löytyy myös uusia toimintamahdollisuuksia.

Systeeminen  ajattelu on vanhan maiseman katsomista uusin silmin. Se on ymmärryksen kehkeyttämistä yhdessä ja samalla myös ihmisenä muuttumista yhdessä toisten kanssa, eräänlaista yhdessä kehkeytymistä (interbecoming).

1+1 on enemmän kuin 2

Nielsen ja Thurber kertovat kirjassaan hyviä esimerkkejä siitä, miten vapaa tila ja suoritusvapaa kuljeskelu saa aikaan oivalluksia. Esimerkiksi Isaac Newton keksi painovoiman kuljeskellessaan puutarhassa ja nähdessään omenan putoavan puusta. Mahatma Gandhin mielessä kytkeytyivät eräänä päivänä yhteen kaksi ennestään yhteen liittymätöntä asiaa: väkivallaton vastarinta ja vallankumous. Elvis kasvoi afroamerikkalaisen bluesin ympäröimänä ja vei rakkautensa siihen valkoihoisten teinityttöjen ulottuville.

Tulokset ovat olleet enemmän kuin osiensa summa, enemmän kuin 1+1. Yllättävien yhteyksien huomaaminen on saanut aikaan historiaa.

Yksi systeemisen ajattelun perustava lähtökohta on uskallus asettua ihmettelijän asemaan ja rohkeus olla tietämättä. Kierrellä tarvittavat harhapolut oikean polun löytämiseksi. Tehdä virheitä, kuten Isaac Newton:

”Teen enemmän virheitä kuin kukaan, tiedän sen. Mutta enemmin tai myöhemmin hankin patentin useimmille niistä. Tuloksia! Miksi saan niitä? Siksi, että tiedän tuhansia asioita, jotka eivät toimi.” (Nielsen & Thurber 2020)

Lähde: Dorte Nielsen & Sarah Thurber (2020) The secret of the highly creative thinker. BIS Publishers.

Kommentoi