Olen pitkään ajatellut, että psykiatrian piirissä syntynyt toipumisliike ja toipumisorientaatio on ihmis- ja muutoskäsitykseltään hyvin lähellä systeemisen sosiaalityön ihmis- ja muutoskäsitystä. Tämä ajatus vahvistui lukiessani Larry Davidsonin (2019) artikkelia siitä, miten skitsofreniaan liittyvästä minuuden menetyksen kokemuksesta voi toipua. Artikkeli avasi minulle näkökulmia sosiaaliseen vahvistamiseen psykoosisairauksia laajemminkin.

Skitsofreniaan liittyy  Davidsonin mukaan ”ipseity disturbance”, kokemus, jossa minuuden tunne (I-feeling) murenee. Neurotieteen näkökulmasta aivot eivät tällöin kykene ”näkemään itseään toiminnassa”. Tämä voi selittää sitä, että monet oman mielen liikkeet koetaan ulkopuolisina itseen vaikuttavina voimina. Näin skitsofrenian oireet, kuten harhat, harhaluulot ja poikkeavat merkityssisällöt voidaan ajatella seurauksiksi minuuden tunteen murenemisesta.

Ajatuksia herättävää Davidsonin artikkelissa ovat havainnot toipumisen prosesseista. Toivoa herättävää on, että monet skitsofreniaan sairastuneet toipuvat osittain tai jopa kokonaan ajan myötä. Davidsonia kiinnostavat toipumisen prosessit. Millaista siis on minuuden ja sosiaalisen toimijuuden kokemuksen menetyksestä toipuminen? Ja miten näitä voidaan tukea?

Toipuminen ei ole lineaarista

Davidsonin mukaan on tärkeää ymmärtää, että toipuminen ei ole lineaarinen prosessi. Vaikka toipuminen etenee vähitellen, se ei etene järjestelmällisesti, suoraviivaisesti eikä ennakoitavasti. Siihen ei voida soveltaa somaattisen lääketieteen malleja – toipuminen ei etene samalla logiikalla kuin lihas kasvaa punttisalitreenissä tai kuin tulehdus paranee antibioottihoidon seurauksena. Toipumiseen liittyvä ”edistymismalli” ei ole vaiheistettavissa, ennustettavissa eikä kumulatiivinen.

Hyväksytyksi tuleminen on tärkeintä tukea

Toinen perushavainto toipumisessa on, että toipumista tapahtuu jonkin muun merkityksellisen toiminnan sivutuotteena, epäsuorasti. Toipuminen ei etene siten, että yksilö oikein kovasti yrittää toipua tai työntekijä yrittää tätä ”toivuttaa”. Harhojen kuulemista tai näkemistä ei voi päättää lopettaa eikä noin vain sanoutua irti hämmentävistä merkitysyhteyksistä tai  ajatusvääristymistä.

On kuitenkin olemassa inhimillisiä tekijöitä, jotka näyttävät edistävän toipumista. Tärkeimpiä niistä on tunne hyväksytyksi tulemisesta. Hyväksytyksi tulemisen tunne puolestaan mahdollistaa minuuden tunteensa kanssa kamppailevalle maadoittumisen nykyhetkeen, olemaan tässä-ja-nyt tietoinen itsestään osana ihmisyhteisöä. Hyväksyntä ja nähdyksi tuleminen on toipumista tukevaa, minä-tietoisuutta esiin kutsuvaa sosiaalista vahvistamista ja vastalääkettä sille, mikä psykoosissa on kivuliainta: minuuden menetyksen ja ihmisperheen yhteisestä todellisuudesta ulos ajautumisen kokemus. 

Tarvittuna olemisen kokemus edistää toipumista

Tärkeää toipumisessa on myös tarve olla tarvittu Sekä psykoosiin liittyvät suuruuskuvitelmat että vainotuksi tulemisen kokemukset voivat heijastella sairauteen liittyvää tarvetta kokea olevansa olemassa toisille edes jollain tavalla, hyvällä tai huonolla.

Kuten lapset oppivat tuntemaan itseään rakastavissa suhteissa huolta pitäviin aikuisiin, samoin skitsofreniasta toipuvilla ihmisillä on tarve nähdä oman ihmisyytensä heijastuvan heille takaisin toisista ihmisistä.

Skitsofreniaa sairastavaa ihmistä ei tulisikaan kohdella ”skitsofreenikkona”, vaan ihmisenä, joka joutuu elämään suhteessa kivuliaaseen sairauteen, mutta jolla on samalla toimijuutta, aktiivisuutta ja itsestäänselvä ihmisarvo. Toivo minuuden eheytymisestä ja paikan löytymisestä uudelleen jaetussa sosiaalisessa todellisuudessa alkaa  vahvistua kun ihmiselle viestitään hänen arvoaan, kun arvokkuuden kokemusta vahvistetaan ja kun se lopulta sisäistyy osaksi minuuden kokemusta.

Suhteissa toteutuva sosiaalinen vahvistaminen tukee toipujaa

Keskeistä toipumisen tukemisessa tukea tarjoavien ihmisten tai työntekijöiden ja toipujan välinen suhde. Suhde on väline, jonka avulla sairastuneen minuuden kokemus voi eheytyä ja sairauteen liittyvä stigma lieventyä. Suhteet mahdollistavat pieniä, arkisia mikro-vahvistamisen hetkiä, joissa ilmaistaan hyväksyntää ja kutsutaan esiin arvokkuutta ja kokemusta samaan ihmisperheeseen kuulumisesta.

Toipumisen prosessin piirteet ovat samaa juurta kuin vanha havainto terapeuttisesta allianssista eli yhteistyösuhteesta terapeutin ja asiakkaan välillä. Allianssi on psykoterapian vaikuttavuustutkimuksen mukaan merkittävämpi tulostekijä kuin mikään yksittäinen terapeuttinen menetelmä.

Ulkopuolisuuteen ajautuneesta takasin täysivaltaiseksi ihmisyhteisön jäseneksi

Davidsonin kuvaus siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun hänen toimijuutensa murenee psykoosissa, auttaa minua ymmärtämään, mitä kenelle tahansa voi tapahtua elämänvaikeuksissa.

Vaikka kokemus toimijuuden ja minuuden menetyksestä ei ole aina yhtä totaalinen kuin psykoosissa, jotain samansuuntaista koetaan monissa muissakin elämänvaikeuksissa ja kriiseissä.

Lohdullista ja vahvistavaa on, että toista ihmistä voidaan auttaa paljon perusinhimillisin keinoin jopa psykoosin kaltaisissa tilanteissa. Toista ihmistä voidaan kutsua outouden, erilaisuuden ja poikkeavuuden kokemuksista takaisin ihmisperheeseen hyväksymällä ja arvokkuuden kokemusta vahvistamalla.

Kirjoittaja: Päivi Petrelius

Lähde: Larry Davidson (2019) Recovering a sense of self in schizophrenia. Journal of Personality. 2020;88:122–132.