Matkani NVR parissa
Joni Alastalo tekee sosiaaliohjaajan työtään Siun Soten hyvinvointialueella uudella työotteella. Blogissa hän kertoo, miten väkivallaton vastarinta (non-violent resistance, NVR) on muuttanut hänen työtä.
Minun matkani NVR:n (Non Violent Resistance, väkivallaton vastarinta) parissa alkoi tammikuussa 2025, kun aloitin osa-aikaisesti Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeessa. Hankkeessa kehitetään mm. lastensuojelun vanhemmuustyötä, ja siihen liittyi vuoden mittainen Curiosan vanhemmuustyön prosessikoulutus Päivin ja Katarinan johdolla. Jo ensimmäisellä tapaamisella he kertoivat koulutuksen rakentuvan pitkälti NVR-ajattelun ympärille. Rehellisesti sanottuna ensimmäinen reaktioni oli epäilevä. Kun kuuntelin, mihin kaikkeen NVR:n kerrottiin soveltuvan, mietin itsekseni: voisiko tällaista oikeasti olla olemassa? Oliko tässä vihdoin se paljon etsitty viisasten kivi? Päätin ottaa asiasta selvää.
”Teen tätä sille isälle, joka harjoitteli ”takomaan kun rauta on kylmää” ja soitti minulle erään kriisialttiin tilanteen jälkeen aidosti riemuissaan ja totesi: ”Joni, tämähän oikeasti toimii!””
Tutkimusmatkani alkoi kirjoista, tutkimusartikkeleista, podcasteista ja NVR-seminaarien tallenteista. Halusin ymmärtää, mistä NVR:ssä oikeastaan on kyse ja miksi sitä hyödynnetään niin laajasti eri puolilla maailmaa. Vähitellen minulle alkoi hahmottua lähestymistapa, jonka ytimessä ei ollut niinkään lapsen käyttäytyminen vaan vanhemman läsnäolon, toimijuuden ja toimintakyvyn vahvistaminen. NVR perustuu väkivallattoman vastarinnan periaatteisiin ja tarjoaa keinoja tilanteisiin, joissa perinteiset työskentelymuodot eivät enää tunnu riittävän perheissä ilmeneviin haasteisiin. Erityisen kiinnostavaa minusta oli se, ettei työskentely edellytä lapsen tai nuoren osallistumista, vaan huomio kohdistuu siihen, mitä vanhemmat ja heidän ympärillään oleva verkosto voivat tehdä tilanteen muuttamiseksi. Samalla NVR:ssä yhdistyvät systeeminen ajattelu, traumatietoisuus, ratkaisukeskeisyys ja narratiivinen työote tavalla, joka tuntui sopivan hyvin omaan käsitykseeni vaikuttavasta auttamistyöstä. Mitä enemmän perehdyin aiheeseen, sitä enemmän hämmästyin. NVR oli kasvanut viimeisen 25 vuoden aikana melko rajatusta toimintamallista kansainväliseksi lähestymistavaksi. Sitä hyödynnetään nykyisin hyvin erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa aina käytöshaasteista syömishäiriöihin, ahdistukseen, neuropsykiatrisiin haasteisiin, koulunkäymättömyyteen ja nuorten aikuisten itsenäistymisen tukemiseen. Samalla tutkimusnäyttö vanhempien sitoutumisesta työskentelyyn vaikutti poikkeuksellisen lupaavalta. Tämän perehtymiseni jälkeen olin vakuuttunut yhdestä asiasta: tutkimusmatkaani täytyi päästä jatkamaan käytännön työssäni lastensuojelun perheiden parissa. Ja tällä polulla olen edelleen
Aluksi hyödynsin NVR:ää erityisesti perheissä, joissa nuori oireili ulospäin ja käyttäytyi impulsiivisesti tai hallitsevasti. Kokemusten karttuessa huomasin soveltavani NVR:ää yhä laajemmin esim. koulunkäymättömyyteen, ahdistukseen, autismikirjon haasteisiin, itsetuhoisuuteen, diabeteksen hoidon tukemiseen sekä vanhempien jaksamisen vahvistamiseen. Samalla olen saanut esitellä NVR-lähestymistapaa verkostoissani varhaiskasvatuksessa, kouluissa, psykiatrialla sekä laajasti perhepalveluissa ja lastensuojelussa. Erityisen iloinen olen siitä, että sain olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa hankkeen tukemana hyvinvointialueellemme ensimmäistä NVR-vanhempainryhmää yhdessä kokemusasiantuntijan kanssa. Ryhmän palaute oli poikkeuksellisen myönteistä; vanhemmat kokivat saaneensa konkreettisia keinoja haastaviin tilanteisiin, heidän ymmärryksensä nuorta kohtaan kasvoi ja heidän hyvinvointinsa vahvistui koko prosessin ajan.
Keinottomuus on harvoin vain yhden ihmisen ongelma
Vaikka NVR tarjoaa runsaasti konkreettisia työvälineitä haastavien tilanteiden kohtaamiseen, olen itse saanut siitä suurimman hyödyn ennen kaikkea ajattelutapana. Se auttaa katsomaan tilanteita pintaa syvemmälle ja suuntaamaan huomion siihen, mihin voimme aidosti vaikuttaa. Yksi merkittävimmistä oivalluksistani on ollut NVR:n tapa käsitellä keinottomuuden tunnetta. Tämä tunne on monelle meistä tuttu, mutta itse en ollut aiemmin osannut kiinnittää siihen huomiota. Nykyään ajattelen keinottomuuden olevan systeeminen ilmiö, eräänlainen jumitila tai noidankehä, joka vahvistaa itseään. Se voi levitä vanhemmista tukiverkostoon, ammattilaisiin, työyhteisöön ja lopulta koko palvelujärjestelmään. Kun keinottomuus tarttuu, alamme helposti toistaa samoja kaavoja ja yritämme saada lapsen kontrolloitua, vaikka juuri se ei enää auta. Samalla me ammattilaiset, hyvää tahtoen, saatamme omilla puuttumisillamme mitätöidä vanhempaa ja hänen toimijuuttaan. Tätä kutsutaan NVR:ssä vanhemmuuden poispyyhkiytymiseksi. Lapsen haastava käyttäytyminen, toistuvat kriisit tai vaikkapa diagnoosin saaminen voivat vähitellen murentaa vanhemman uskoa omaan kyvykkyyteensä. Kun luottamus omaan vanhemmuuteen heikkenee, voi myös vanhemman läsnäolo ja yhteys lapseen heikentyä. NVR-työskentelyssä juuri tätä yhteyttä lähdetään rakentamaan uudelleen, rauhallisesti ja pieni askel kerrallaan. Samalla vanhempi pääsee palaamaan omalle paikalleen lapsen elämässä, mikä lisää hänen merkityksellisyyden tunnettaan.
NVR ei tarjoa valmista ratkaisua kaikkiin tilanteisiin
Tähän väliin kuitenkin huonot uutiset. Viisasten kiveä ei ole vieläkään löytynyt.
NVR ei tarjoa valmiita vastauksia kaikkiin tilanteisiin eikä käsikirjaa, jota seuraamalla jokainen perhe päätyisi samaan lopputulokseen. Itse asiassa näen riskin siinä, että NVR:n teoriassa paljon puhuttua ”uutta auktoriteettia” alettaisiin opettaa liian mekaanisesti. Silloin voitaisiin päätyä juuri sellaiseen autoritaariseen ja lineaariseen ajatteluun, josta NVR pyrkii irrottautumaan. Tämän vuoksi olen itse erityisesti tykästynyt hollantilaiseen ajatukseen ”yhteyttä luovasta auktoriteetista”. Siinä turvallinen läsnäolo, itsesäätely, suhteen vaaliminen, tukiverkosto ja rauhanomainen vastarinta muodostavat perustuksen auktoriteetille, joka resonoi vahvasti myös omaan arvomaailmaani. Kokemukseni mukaan vanhemmat ovat olleet tälle varsin vastaanottavaisia ja samalla tämä tarjoaa meille ammattilaiselle oivallisen keinon tarkastella omaa vallankäyttöämme.
Miksi teen tätä työtä?
Minulle NVR ei ole enää jotain, mitä tehdään, vaan ennen kaikkea tapa olla suhteessa toisiin ihmisiin. Se on auttanut minua hyväksymään työn epävarmuuden ja ankkuroitumaan yhä vahvemmin reflektiiviseen työotteeseen. Kun ankkuri on vakaasti kiinni, myrskyt kyllä heiluttavat, mutta eivät vie mukanaan. Myrskyn hetkissä mieleeni palaa ne hetket, jotka muistuttavat minua siitä, miksi teen tätä työtä.
Teen tätä sille isälle, joka harjoitteli ”takomaan kun rauta on kylmää” ja soitti minulle erään kriisialttiin tilanteen jälkeen aidosti riemuissaan ja totesi: ”Joni, tämähän oikeasti toimii!”
Teen tätä sille äidille, joka oli jo kokenut useita lastensuojelun prosesseja vanhempien lastensa kanssa. Kun esittelin hänelle NVR-työskentelyä, hänen silmissään syttyi pieni toivon kipinä ja hän sanoi: ”Tuotahan voitaisiin vielä kokeilla.”
Teen tätä niille vanhemmille, jotka NVR-prosessin päättyessä pohtivat, että haasteita tulee varmasti jatkossakin, mutta nyt he kokevat, että heillä on keinoja kohdata niitä.
Ja teen tätä erityisesti niille ihanille, kasvukipuileville lapsille, joiden ei tarvitsisi olla niin ison suurennuslasin alla, kun aikuiset lähtevät mukaan NVR-prosessiin. Eräs nuori totesikin palautetta kysyttäessä hymyillen: ”Onhan se kiva, kun kotona ei enää huudeta, sossut antavat olla rauhassa ja vanhemmat käyvät niillä tapaamisilla.”
Juuri tällaiset hetket muistuttavat minua siitä, miksi aion edelleen jatkaa tutkimusmatkaani. Nykyisin NVR toimii kompassina matkallani. Se ei kerro valmiita vastauksia eikä piirrä karttaa perheiden puolesta. Se auttaa kuitenkin pitämään suunnan silloin, kun työ tuntuu epävarmalta ja keinottomuus yrittää ottaa vallan. Tuo suunta on minulle yksinkertainen: kohti yhteyttä, rauhallista läsnäoloa, toivoa ja vanhempien toimijuuden vahvistamista.
Kirjoittaja:
Joni Alastalo, joni.alastalo@siunsote.fi
Founding member, Center for NVR therapy and practice
Sosiaaliohjaaja, lastensuojelun avohuolto, Pohjois-Karjalan Hyvinvointialue
Hanketyöntekijä, Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hanke
Voit perehtyä NVR:ään laajemmin esim. täältä:
NVR (Non Violent Resistance) Väkivallattoman vastarinnan vanhempaintyö | Innokylä
What is NVR? | NVR Training Center
NVR-vanhempainryhmän pilotista voit lukea täältä: